Minulla meni koko viikonloppu osastolla ollessa. Jäin tänne perjantaina sen takia, koska en jaksanut lähtä kotiin ja jäin tänne yhden osasto kaverin kaveriksi joka on muuten ihan mukava tyyppi. Perjaintaina kävimme,saunassa, tehtiin kasvonaamiot,pelattiin korttia syötiin makeaa ja nautittiin toistemme seurasta ja viikonlopusta alkamisesta. Perjantaina oli töissäkin helppo päivä ei tarvinnu edes kävellä töistä. Joo mie oon sopinut omahoitajani kanssa että alan käveleen joka päivä töistä osastolle, paitsi jos on hirveen huono ilma tai muuten menoa. Perjantaina mentiin sitten yhdentoista jälkeen nukkumaan.
Lauantaina herättiin joskus kymmenen aikaan syötiin aamupalat. Minun kaverini lähti päiva lomille päiväksi,joten jäin yksin parin muun tyypin kanssa täällä. Päivitettiin meidän playstation,että pystyttiin pelamaan singstraria ja pojat autopelejä. Illan tullessa tehtiin jalkahoidot ja laulettiin meidän uusinta singstaria ja juteltiin myöhään kaverin kanssa. Kokonaisuutena koko päivä meni hyvin.
Sunnuntaina heräilin kanssa sillon 10 maissa, mutta aamupalan jälkeen menin takasin nukkumaan Oikeastaan lukemaan ja nukahin sitten siinä samalla. Heräsin joskus vähän ennen yhtä,kun ohjaaja huusi minua tekemään hänen kanssa ruokaa ja kattamaan pöytää. Päivälläkin tuli otettua pienet tirsat vielä. Kevyet päikkärit ja katottiin me sitten leffaakin. Minun piti lähtä hakemaan kesken leffaa muita nuoria,koska minun piti hakea toppahousut täksi päiväksi kun kävelen osastolle. Pelailtiin taas kortta ja mentiin yhdeksän jälkeen omiin huoneisiimme. Ruokalut ja herkuttelu meni ihan höpöksi koko viikonlopun aina mulla ei sitten ole yhtään itsekuria...
Tämä päivä onkin sitten ollu vähän vaikeampi päivä kaikin puolin. En kyllä tiedä miksi. Töissä kaikki oli hyvin niinkuin aina,siellä on vaan mukava olla tuntee ittensä tarpeeliseksi ja hyväksytyksi. Tänään töissä mys juteltiin mihi hakisin tänä vuonna kouluun ja mitä haluisin opiskella. Sekin meni hyvin,että kävelin sen 3 km lenkin tänne osastolle töistä,mutta osastolla kaikki menikin toisiin ajatuksiin. Suutuin ihan kamalasti yhelle meidän nuorelle ilman mitään sen kummempaa syytä. Ja hn vihastu siitä pikkasen ku turhasta alan kiukutteleen. Joo meidän "riita" sai aikaseksi siitä kun luulin,että kaverini ei halua,että mie teen lansangen omalla tavalla vaan pitäs niinkuin hän haluuaa ja mulle tuli tunne,että kyseinen nuori ei luota mun kokkaustaitoihin. Sitten tuli ilmi ku vähän aikaa jaksoin kiukutella ja nostella niskoja,että ei sen suuntastakaan ole. Vaan kysymys on ihan muusta. En viitti kaikkee tänne kirjoittaa. Loppu ilta onki menny sitten samaa rataa. Söytiin sovussa ja sovittiin kyseinen sanaharkka ja syönin jälkeen lähsin ohjaajan kanssa kauppaan. Sieltä tultuani istuin koneelle ja aloin kirjoittaa tätä potsausta. Välissä katoin salatut elämät ja sitten ohjaajan ja yhden nuoren kanssa paskahousua jossa hävisin mutta risti 7 voitin!. Jee. Siitä on kauan kun oon kyseisessä pelissä voittanut viimeksi. Oho kelloki on jo noin paljon pitää lopettaa ja palauttaa kone hyvää yötä<3
miksi noin pitkä tyhjä tila tekstin lopussa?
VastaaPoistaEn oikeastaan tiedä mitä olen tehny : D
VastaaPoista