Tänään on ollu pitkästä aikaa hyvä päivä. Mielialatkin on pysynyt suhkot korkealla,vaikka ei ole tapahtunut mitään sen kummempaa päivän aikana. Olen kyllä ollut nytten eilisen ja tämän päivän ja vielä huomisen koulun puolella,että vähän muutosta tähänki työjaksoon. Koulussa on ollu ihan jees olla välissä,vaikka ikävä onkin suuri työpaikalle ja meidä kehitysvammasia ja opettajia. Kiva vaan nähä opettajaa ennekuin se jää äitiyslomalle.
Koulun jälkeen oli vuorossa päikkärit ja ruuanlaitto. Oli muuten hyvä idea pötkähtää vähän aikaa kun lohi paistuu uunissa. Tein sen lisäksi salaatin ja kermaviilikastikkeen oli hyvää!:) Ruoan ja kavin jälkeen lähin käymään yhdessä tyttöjen talossa ohjaajan kanssa. Oli kiva yllätys, että sinne pääsi vihdoin tulemaan meidän osaston entinen nuori. Pääsin senkin kanssa keskustelemaan vihdoinki kahdestaan taino olihan siinä ohjaajat läsnä, mutta ei muita nuoria. Se oli helpottava tieto,että hänellä ei ole minua mitään vastaan ja minun ja yhden toisen nuoren välit ei vaikuta nytten meijän väleihin. Olipa vaikeesti selitetty,mutta ehkä ymmärrätte. Kiitos siitä jos luet tätä. Oli ihanan hyvä olo ku tulin sieltä. Melkeen itkua pukkasi kun oli kerrankin hyvä olla. Matkalla osastolle kuuneltiin kovalla biisi janna sä et ole hullu. Mie oon niin rakastunu siihen biisiin,se jotenki vaan kolahtaa kai ne sanat on niin lähellä sitä mitä haluisin jonkun mulle sanovan ja se melodia. Osastolle päästyään alettiin pelamaan korttia ohjaajan ja yhden nuoren kanssa. Pelattiin ristiseiskaa ensiksi ja sitten kuningasta ja orjaa monta kertaa. Tuli ihan vanhat osasto ajat mieleen,koska opin tuon kyseisin pelin lähteellä ollessani. Siis kuningas ja orja on sille kuulemma monta muutakin nimeä,mutta tuo on jolla minä tunnen sen pelin. ÄÄÄH oon surkee tämän bloggerin kanssa en saanut ladattuu tänne yhtä musiikkivideota. Piristämään näitä mun tylsii kuvattomia potsauksia, mutta kertokaapas mistä te haluisitte mun kirjottavan? potsaus ehotuksii otetaan vastaan.