Minulla on ollut aika tapahtuma rikas viikonloppu, vaikka kyllä olin osastolla. Lähdettiin osaston kanssa ranualle viikonlppua viettämään:)
Perjantai iltapäivästä lähdettin ajeleen ranualle. Käytiin simossa kaupassa hakemassa automatkalle ja perjantai ilaksi mässyä. Ja matka jatku sitten mukavasti perille saakka musiikkia kuunellessa ja maisemia katselessa. Perilla oltiin joskus alkuillasta. Pelattiia aliasta mikä oli aika hauska peli. En ole varmaan pitkään iakikaan nauranu niin paljon pelin aikana ku aliaksessa muutaman nuoren kanssa. Katteltin myös telkkaria kaikessa rauhassa ja syötiin iltapala kunnes ohjaajat keksi,että lähdetään leikkimään valopiilosta. Siis meijän mukana oli meidän pienemmät. Se oli aika jännittävää mutta hauskaa. Ite olen niin arka pimiässä,että kerkesin säikkyy yhen ettimisen aikana monta kertaa. Ei ole hauskaa olla näin arka. Nukkumaan meno meni yllättävän myöhään. Yleensä täällä mennään jo 9 jälkeen viikkosin nukkumaan niin nyt saatiin valvoa melkeen 12:D Oli hauskaa. Sekin kylklä kostautu seuraavana aamuna ku piti herätä niin aikasin joskus 8 jälkeen.
Lauantaina oli huippu päivä. Lähdettiin tyttöjen kesken ajelemaan aamusta Zeppeliinin shoppialemaan ja syömään. Ranualta oli yllättävän pitkämatka Zeppeliiniin. En jaksanu paljon shoppaila ei ollu rahaa ja eipä oikein mitään hienoja isojentytöjen vaatteita löytynyt. Kävin stadiumista ostamassa itselle uudet juoksukengät ja body shopista meikkisiveltimet ja saippuan.( teki kyllä mieli shoppiala kaikki rasvoja ja kuorinta aineita, mutta no money no funy. Käytiin rosossa syömässä. Itse söin kinkku, ananas,sinihomejuusto ja valkosipui pizzan. Oli tosihyvää! päivan saldo oli siis uudet juoksukengät,saippua. meikkisiveltimet ja tietenki lisää mässyä. Iltaa vasten lähdettiin istten ajamaan takasin kohti ranuata. Se matka tuntu loppuvan liian akkia siis automatka. Rakastan autossa istumista, musiikin kuunteluu ja muiten kanssa höpöttämisestä. Suoraan iltapala öytään ku päästiin ranualle ja tellkaria katsomaan. Laitoin aikasin nukkumaan ku väsytti reissun jäljiltä. En saa vaan kuvia tähänkään potsuakseen ku kamera on kotona ja ite on osastolla. :D
Sitten seuraski lähtöpäivä kaikista tylsin päivä vaan siivoamista ja pakkaamista. Okei on tässäkin päivässä ollut hyvätkin puolensa. Mun kummitäti soitti pitkästä aikaa oli ihana jutella hänen kanssaan ja saaha tsempausta sieltäkin suunasta. Muuten tää ilta on menny koneella istuen kimbleä pelatessa ja iltapalaa tehdessä. Huomenna taas opistolle. :)
Yleisesti ottaen koko viikko onmenny hyvin. Tietenkin on ollut niitä huonojakin hetkiä, mutta nitä on meillä kaikilla. Paljon on miettiny mitä teen ylitornion suhteen ja osaston suhteen. Mulla loppuu maksusitomus ens viikon perjantaina ja tiistaina on palaveri. En oikein tiiä mitä mie sielä sanon. Toisaalta saatan pärjätä jo yksin ja taas toisaalta haluisin vielä tukee ja käydä tossa opistolla. Se on inin hankalaa kotoa käsin Eiköhän kaikki jätrjesty ens viikonaikana. : )