torstai 27. elokuuta 2015

Levi, opiskelu ja päivän höpötykset.

Tänään taino oikeastaan eilen ku kelloki on jo vähän yli yksi. Sain vih
doin ja viimein aikaseksi vuokrata mökin leviltä uuden vuoden viikoksi. :) Olen puhunut parhaan ystäväni kanssa useaan otteeseen, että olisi kiva vuokrata mökki pohjosesta ja lähteä rentoutumaan hyvässä seurassa.  Ehdotin pari viikkoa sitten, että lähetään joulukuussa käymään, kun tulee veronplautukset niin on vähän ylimäärästä ja sitten toissapäivänä päätimme, että  jos vaan mökki löytyy niin lähetään isomalla porukalla kohti leviä. Meitä on nyt lähdössä 6 henkilöä ihan soppeli porukka. Minäkö en tykkää juhlia missä on paljon outoja ihmisiä.  Nyt lähtee 2 henkilöä joita en kovinkaan hyvin tunne,mutta toivottavasti viikon reissu tekee ihmeitä ja meistäkin tulee kavereita. :)  Ihana päästä juhlimaan uutta vuotta jonnekin muualle, kun täällä tylsässä ja kuoleessa Kemissä. : D Rentoutuminen on parasta elämässä:D ainakin välissä.
   
Taisin viime potsauksessa mainita, että olen suunitellut,että alottaisin taas opsikelut jostain tutkinnosta osan. Päälimmäisenähän oli se lähihoitja tutkinnosta niin kuntoutuksen tukemisen jakso. Liityen mun töihin henkilökohtasena avustaja. No tapasin tossa viime tai toissa viikolla sen Lappian henkilön kenen kanssa kesäkussa suunittelin opiskelujen alkua. No sain kuulla, että  kuntoutuksen tukemisen jaksolle, minä en tälä hetkellä pääse, koska  ensiksi pitäis tai olisi suotavaa kyädä ns valmentava sosiaali- ja terveysalalle. Tämä oli pettymys, muuta  hänellä oli myös hyviä uutisia. Lappialla alkaa kodinhuoltajan perustutkinto kun saavat opiskelijoita tarpeeksi. 
 
 Mietin asiaa ja päätin lähteä kokeilemaan uusiksi tämmöstä siivoukseen ja avustamiseen painotettua ammattia.  Uskon että minulla on paremmat mahdollisuudet nytten päästä siivouksesta läpi, kun kysy on vaan perustutkinnosta ei ammattitutkinnosta, missä vaatimukset ovat ihan erilaiset.  Toki se helpotti päätöstä,että minulla on käytynä jo tuo avustamis-ja asiointipalvelu osatutkinto niin saan hyväksy luettua tässä koulutusessa avustamisen. :) Ei välttämättä kestä ihan tota 3 vuotta opiskelut. : )  Tästä ennemän, kun pääsen katsomaan ja järjesteleen omat opiskelut valmiiksi.  Mikä parasta tämä on ilta-ja monimuotoopiskleua, niin on paljon työharjotteluja ja sitten  teoriatkin on illasta.  Mie ite henkilökohtasesti en voisi kuvitella päiväkoulua, koska ahdistas liikaa se väen paljous, mutta toki jos meinan sosionomi alalle amk;iin niin sillon pakko.  Siihen on "onneksi" aikaa vielä hetki.

Mitäs muuta mun elämään kuuluu tällä hetkellä? Eipä mittä ihmeelistä tässä yritän saaha itelle työharjottelu paikkaa mielelään sinne missä oon tämän reilu vuoden jo ollut. Siihen asti kun pääsen alottamaan opsieklut. Terapiat alko taas pyöriin 1-2 kertaa/kk ja toivottavasti jäävät kokonaan pois. Yksin asuminen eri kaupunkissa, missä läheiset asuu on lähtenyt menemään hyvin, vaikka välissä kaipaa takasin, lähinnä silloin ku meinaa tulla aika pitkäksi, kun ei ole vielä mitään "pakollista" tekemistä tällä hetkellä. Paljon mie kyllä kyläilen äidin luona, johtuen osaksi siitäkin et mun 2 hyvää ystävää asuu siellä.  Hyvin pyyhkii mutta antaa pyyhkiä :)

- Nenniii