En tiedä mitä tehdä. Tuntuu että mun elämä on täyttä katastrofia, jonka pääaiheuttaja on minä itse. Tänääänkin töissä oli hankalaa, kun kaikki lapset varsinki mun "omat" oli tosi hiljasii mulle ei melkeen mitään kontaktia. "ei saa alkaa" oli ensimmäinen lause kun ne lähti pelaan. Tuli sellanen olo,että mie oon epäonnsitunut tässäkin työssä. Minun entiselle ystävälle oli lapset jopa sanonut,että oot ihana kerhotäti. Varsinkin ku tänään lähti viiminen työviikko ens viikolla ylitorniolle. En halua! vaikka toisaalta onhan se ihan kivaa vaihtelua,jos pari ihmistä ei oo siellä. Sitten ei suinkaan tää mun "ihana" vitutus ja herkkyys loppunu siihen. Sovittiin eilen yhen minun entisen koulukaverin kanssa,että nähään tänään. Se lupas mulle ja sano,että järjestää mulle aikaa pariksi tunniksi,koska mulla ei ollut autoakäytössä pariin tuntiin sen jälkeen ku oisin hakennut hänet. No laitoin aamupäivällä viestiä kyseiselle ihmiselle niin vastaus oli sitten,että "katottaan mulla on kyllä aika paljon koulutehtäviä". No ei siinä laitoin sitten töiten jälkeen viestin m, että sano nytten tuletko vaiko et, että mulla on tässä aika paljon tekemistä ennen kello 5 (oltiin sovittu et haen hänet silloin). Eipä m vasstannu vasta, kun illemmalla. No sovittiin näkeminen niin ie mennyt,kun 5 minuuttia niin m sano että " näin maanataisin meillä on siivouspäivä ja pojat huikkas just,että on keittiön siivous vuoro" siinä se viiminenkin torjuminen. En tiedä mitä mu pitäs tehdä,että mä olisin täydellinen ja minut hyväksyttäs ja onnistusin pitämään ystävyyssuhteet kunnossa. Viimisen reilu kuukauden aikana en ei olla osien ystävien kanssa kun keriny riiteleen tai jotain. Perjantaiki meni päin vittua. Onnistuin juomaan liikaa ja sittenhän siitä seuras angstikohtaus mä suutuin ihan hirveesti ja otin itteeni ku mun kynnet ei mielyttäny jannea. Tiedän ihan tyhmä syy, mutta päissään mä voin saaha vaikka mitä aikaseksi. Ja yöllä sama juttu keskusteltiin kaverin kanssa asioista ja taisin sitten pilata mahdollisuuden taas toivuttaa meidän ystävyys sellasiksi kuin se olisi. Mikään ei siis tänään tai viikonloppun aikaan onnistunut positiiviseen suuntaan. Paha olla. Mulla on ikävä parempia aikoja. Toivosin nytten,että mä oisin oikeesti luottanut silloin mun j:hin ja n:hin kun se oli vielä mahdollista. Nytten vaa mun epäluottamus,mustasukkasuun ja vitutus ylitorniolla rikko mun yhtien tarkeimpien ystävieni välit. Hyvä minä onnituin tekeen mune lämästä taas astetta raskaampaa.
Jos siten pitäs jotain positiivista ettiä mun elämästä.
Yksi asia on se,että mun itsetuhosuus on loppunut mulla tuli tuossa pari viikko sitten vuosi,kun oon lopettanu viiltelyn..
Toinen asia on se,että olen kasvanut sen verran vuoden aikana,että muhun ei enään nin voimakkaasti vaikuta mun ystävyyssuhteet tai siis ennen se oli sitä,että mä purkasin pahan olon itteni satuttamiseen ja nytten yhä vähemmän ja vähemmän mulla tulee se mieleen tai jos mulle tulee tarve niin osaan hallita sitä sen verran,että se jää tunteeksi vain.
Kolmas asia on se,että nyt mä tiedän mitä mä tulevaisuudelta haluan siis mille ammattiin mä pyrin. Lasten kanssa oleminen on mulle tärkeetä ja minusta on ihana kattoa ku lapset touhuaa keskenään ja välissä sitten tulee hakemaan minua leikkeihin.
Neljäs asia on se,etttä mä oon päättäny mie en koskaan enään mee osastolle. Mun mieli ei ikinä mee neään niin sairaaksi,että en pärjää yksin tai läheisten tuella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti