Niin ne kolme viikkoa meni. Tuntuu oikeesti siltä,että tuo on se ala mihin minä haluan hakea joko haen ens vuona lapsi ja parhetyön pk:hon tai sitten oppisopimuksella. Sainpa mie uusia tuttavuuksia ja tunnetta ja vahvistusta siihen,että mä oikeesti sovin tolle alalla. Kuulemma musta näkee sen,että tykkään lastenkanssa olemisesta ja niiten ohjaamisesta. Oli ihana saaha niin hyvää palautetta ja teitää,että onnistuin ainakin tekeen selväksi sen,että toi on ala mihin mä OIkeesti haluan.
Viimisestä päivästä muistelmia ylös. Aamu meni aika nopeaa aamupalaa syödessä lasten kanssa ja kahvia juodessa ja sitten seuraamalla lapsukaisia ja mun ohjaajan kanssa juttelemalla. Pari tyttöö joitten kanssa mie oon tullu tosi hyvin toimeen niin oliu koko päivän minussa kiinni kun vai voi. Ei meinannu mun sylistä lähtä mihinkään ku meillä oli vielä kaiken lisäksi sijainen. Musisoitiin lasten kanssa mie soitin pianoa ja lapset leikki ja laulo. Meilä oli myös herkku päivä ruuaksi meillä oli kanakeittoa se on muuten yllätttv'n hyvää ruokkaa ja mangorahkaa sitten vielä mie leivoin töihhin mokkapaloja niin niitä syötiin lasten kanssa vielä oikeas ruuan päälle. Sitten meillä olikin sopivasti lepohetki siinä. Meijän sijainen luki kirjaa ja lapset makkoili sitten missä kukin pysty lattialla ja penkeillä ja yks jopa sohvalla mie pötkötin lattialla osien lasten kanssa. Oli kiva vaan hetkeksi unohtaa kaikki ja kuunella satua vaikka seonkin lasten satuja,mutta ne on monesti tosi opettavii ja niissä on niin ihanat sanomat. Sitten ulos retkelle ja laskeen mäkeä. Lapset on aina niin innoissaanku ne pääsee mäkeen laskeen kavereiten kanssa. Se on niin puhasta iloa ja naurua. Saatiin vielä ulkona sittn pienet pääsiäismunat yhdeltä lapselta oli hyvää. Sitten meillä olikin vuorossa koululle lähtö ja arvata saattaa mihin mä joúduin. Muutaman lapsen kanssalähtemään kiipeily telineeseen,sittenkö sielä on 3 lasta jotka huutaa yhtäaikaa sun nimee niin yritäppa siinä sitten olla kaikille tukena tasapuolisesti. No mitäpä mie menin opettamaan lapsille uuden tempun kiipeilu telineessä. Ihana ku meil on yksi tyttö joka ei kauheesti uskalla kiipeilä niin sea ina yrittää ja sitten kohta se sanoo,että mie en uskalla tulla enään alas ja mie joudun tietenkin nostamaan sen alas. Tuossa työssä on just se parasta kun saa tuntee ittensä tarpeeliseksi melkeen aina jollain tavalla ei aina niin fyysisesti mut kumminkin. :D
Ja enhän me oo keskiviikonkaan juttuja tänne kirjottanu ylös. Muistankohan mie enään mitä me tehtiin:D(?) Ei kai me mittän sen kummallisempaa. Aamulla askareltiin alsten kanssa ja syötiin aamupalaa ja kun meijän lastentarha opettaja tuli töihin ja varsinainen eskari alko niin aamupiirihan me tehtiin ja sen jälkeen me lähettiinkin syömään. Sitten meillä oli pieni tauko ruokailun jälkeen en muista ees mitä mä tehtiin sillon eikai mitään ihmeelistä lapset leikkit ai askarteli tai luki kirjaa mitä nyt vaan. Ja sitten lähettiin pihalle. Herran jestas,että siinä menee aikaa ku auttaa osaa laittaan kengännauhoja kiinni ja toista hanskoissa ja sitten ku itekkki pitäs vielä keretä pukea. En valita se on ihanaa työtä. Sitten mentiin ylös issiin melkeen tunnniksi ja kiipeltiin osan lapsen kanssa kiipeilytelineessä tai mie olin siinä vieressä turvaamassa niiden kiipeilyy ja välissä pitä antaa vauhtia keinussa ja kaikkee pientä touhuiltii. Sitten völipallale ja kotiin<3 :D
Pitäskö tähän loppuun sitten kirjottaa vielä pikaisesti tämän päivän normaalit kuulumiset.: )
Tänään mä oon ollut kaupunkilla kävin arnoldsilla ja hakemassa yhden paketin postiautomaatista ja kaupassa. Tehny ruokaa ja salaattia. Sitten sain tänään ittestäni irti tehdyksi pääsiäis leivoksia äidin ohjeella ja sitten mangojuustokakun. Nytten pitäs vaan kuorute jaksaa lähtä tekeen kumpaankin laivonnaiaseen : ) Laihtumistakin on tapahtunut:) Salilla käyntikin on alkanut mietin justiinsa etä käiskö huomenna via maanantaina vai kumpanakin :D Sen näkee sitten. Tavallisesti menee vielä ku sais ystävyys suhteet korjattuu paremiksi tai kokonaan niin ois kiva.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti