Toisaalta toivon niin toisaalta en
Tämä päivä on ollu huonon ja kohtalaisen rajamaastossa mielialalisesti. Olen huomannut tämän viikon aikana, että kuinka mie viellä tarviin huomion saamista ja sitä että mun ympärillä pyörii ihmisiä. Heti kun joku vähänki näyttää,siltä että ei niin tiivisti olla tekemisissä tai jotain muuta vastaavaa niin enköhän mie vedä siit kileet. Koska tää loppuu? koska mä osaan luottaa et ne ihmiset jotka haluu olla mun elämässä ne pysyy siellä ilman mitään sen enempää konsteja siinä pitämään. Olen tässä pikkuhiljaa ajatellut,että onko käynyt jopa silleen, että ne on melkeen kaikoneet kun oon pitäny liian tiuksti kiini tai me riidellään jatkuvasti ku en siedä luottamuksen puutetta vaikka sitä se ei ole.. tiedän sen varsin hyvin miksi sitten mun pää tahtoo kääntää ne itteään vastaan ja mie ite viel melkeeen uskon sen mitä ajajtelen en mitä järki sanoo? Mulle on monesti sanottu,että oon niin tunne ihminen ku ihminen vai voi olla ja se on kyllä ihan totta. Joka ikinen pienikin asia tuntuu ihan hirveeltä ja toiset ei sitten ymmärrä sitä että se voi sattua. Pelkään niin paljon yksin jäämistä toisaalta mietin,että ois niin helppoo kun ois oma kämppä siellä saisi olla ainakin yksin ja rauhassa. Ainoa hyvä asia tälle viikolle on oikeasttaan se että eilen tuli tasan 3kk ku oon tehny viimisen viilon.. mutta en tiedä silti mulla on ikävä sitä sairautta sitä aikaa ku kaikki otti huomioon minut ja yritti saaha mut pysymään hengissä ja sen että en tappaisi itteeni. Joku pieni osa mua ajatelee että mitä jos mä vaikka alottasin oksentamisen tai uudelleen itteni poltamisen tai mitäpä jos tuota lääkeiten väärin käytön?eieiei ei tää saa mennä näin mä en tee mitään noista EN TEE mä haluuun mut mä en voi tehä kaikkee mun läheisten takii.. en haluu, että ne pettyy taas muhun tai jotain muuta vastaavaa. Kuka terve päästään oleva ihminen haluu ongelmia toistensa jälkeen aina vaan uusi ongelma.. Miksi? Hyvä kysymys mua hävettää sanoo tämä ääneen tai edes kirjottaa sitä tähän mä kaipaan huomiota mie oon sairas pieni pentu joka ei osaa olla ilman huomiota kovin montaa päivää. Ja just sitä väärää huomiota pitäisi saaha. Tekeekö töissä sen että siellä on yksi nainen joka on mun äitiä muutama vuoden nuorempi ja sillä on 3 lasta,että haluun sen ottavan mut lähelle ja sanovan lohdullisia sanoja.? Khyllä kai mie niin haluun vaikka en saisi,koska se ei tule koskaan tapahumaan me ollaan VAIN töissä siellä ei sen enempäää eikä vähempää. Haluan ajatella, että tää kaikki kuuluu mun tapaan saaha korjatuksi mun elämä muttä korjaantuuko se näin, kun olen menneessä kiinni ja haluan vain vahingoittaa itseäni sillä oksentaminen tahallisesti on sitä tiedän? Kyllä tämä tästä tiedän sen niinhän(?) ÄÄH kyyneleet valuu pitkin poskia en jaksa pidätellä ja toivoisin jonku ottavan mustakii ja halaavan. Sanovan, että kaikki järjestyy..
En mä halua tota... haluumpas... en haluu... haluumpas... en haluu......
Mun on Pakko alkaa kirjaan tänne joka päivän syömiset muuten tästäkään ei tuu mitään(tuleeko sittenkään?)
Aamupala: 1 banaani jukurtti ja kuppi kahvia
Lounas: makkarakeittoa 1 sämpylä ja maito seka vesi lasi
Väipala 3 kinder suklaapatukkaa (mitääh) ei nälkäsenä siis kauppaan..
päivällinen 2 grillimakkaraa italian salaattia ja mehu jäätelö.
Siinä tämänpäivän syömiset tähän asti mua nälättää khyllä ihan hirveästi.... jos viellä yks jugurtti.... Mulla on maailman huonoin itsekuri.. Se ei khyl yhtäään edistä tätä hommaa siis laihuttamista.. hmmm... tästä tuli nyt hieman angsti potsaus mutta huomenna uusiksi...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti