Historiaa/nykypäivää mun eämästä

En tiedä. Olen miettinyt lähipäivinälähi viikoina mun terveyttä. Miksi tuntuu siltä,että koulu käy välissä niin ylivoimaseksi, vaikka mulla on tosi hyvät ystävät tääläki parhaat ne jaksaa tukea minua,kun mulla on paha olla. Täällä viikot on raskaita  ainaki viimiset muutaman viikon. Aina kinaa jossin päin taloa tai jotain muuta ja miehän niitä joudun sitten suurimaksi osaksi selvittään ja olemaan mukana ja kertomaan asioita. Mutta sitähän mun tuleva työ on ihmisten auttamista ja lasten  hoitamista. Ja toivottavasti joskus mä pääsen opiskeleen niin pitkälle että musta tulee jotain isompaa ja jotain tärkeämpää. Mä haluun auttaa ihmisiä. Mä haluun auttaa nuoria/lapsia. Miksi? Hyvä kysymys johon on helppo vastaus. Nimittäin se,että tiedän miltä tuntuu oikeesti  haluta loeptttaa oma elämä ja siitä nouseminen. Mä haluisin tuua niiten nuorten/lasten elämään jonkulaista tukea ja kannustusta siihen,että sieltä pääsee ylös jos on omaa tahtoa tarpeeksi. En en sano että  aina oma tahto riittää en sano sitä että se on helppoa. en sano sitä että  siitä selvii ilman haavoja itkua  tuskaa hämmenystö turhautumista surua ärsytystä  vihaa... Positiiviset ajatukset onki sitten hyvä palkkio siitä,että on jaksanu puskee eteenpäin vaikka välissä on tuntuu että vitut tästä ei tuu mitään.

 voin sanoo omasta elämästä sen verran tähän asiaan liityen. Minä olen kohta 4 vuotta tapellu oman mielenterveyden kanssa. Osastolla mä olin melkeen 3 vuotta. Nytten jouluna pääsin poissa:) On mulla khyllä vieläkin käyntejä siellä aina joskus ja mun omahoitaja on vieläkin mun palavereissa. Mä olin tekemässä itsaria 17 vuotiaana. Mä olin kyllästynyt mun elämään. Koulukiusaamisenn mun oaniikkihöiriöön mut jatkuvaan pahaoloon ja itsariajatuksiin ja itsetuhoisuuteen. Muista ajatelleni,ettei kukaan välitä musta kaikilla on vaan parempi ja helpompi olla kun minua ei ois. En ole säilyny viiltelyltä enkä miltään muultakaanmillä vaan voi vahoingoittaa tässä maailmassa itseään fyysisesti. Viiltelin sen  vähän yli 2 vuotta yhteen putkeen. Oli siinä muutaman kuukauden taukoja,mutta aina mä palasin  aina  vanhaan tuttuun opittuun toimintamalliin. Niinku mun terapia sanoin. Tää vois jatkkuu loputtomiin,mutta johonkin mä teen katkon.

Varmaan jää miettimään että mitka asiat johti tohon lopputulokseen.Een tiedä ainakin mulla jäisi.. Mutta niin minähän olen ollut koulukiusattu 3 luokalta lähtien. Aina se syrjitty ja väkisin otettava mukaan aina liikunassa kävi niin,että opettajan piti aina snaoo mihin ryhmään meeen kukaan ei mielellään halunu mua samaan ryhmään. Seiska luokalla se ei vaikuttanu vielä mitenkään. Pääsin niiten ihmisten kanssa samaan luokka kenet olin toivonu ja sain uusii ystävii.  Mitä tapahtu sitten 8 luokalla. Mä en tiedä muistan vaan sen ku mie ja pari mun parasta ystävää katottiin yhtä naista netista joka oli viilelly kätensä aivan täyteen viiltoja. Sitten mulle tuli pakit ja muistaakseni silloin mä ensimmäisen kerran viiltelin. Ja se ei jääny siihen kertaan ja sen jälkeen tuli lääkeiten väärin käyttö. Ja ystävyys suhteet meni melkeen kokonaan 2 jäi. Se oli se vaikein luokka. Ysillä taas helpotti osa kavereista palasi  osa ei halunnukkaan ajatella,että oisin taas niiten kaveri. No ei siinä mitään mä selvisin ysin vaan just sen takia,että mulla oli koulussa yksi tosihyvä ystävä ja vapaa-ajalla toinen. Koulussa khyl oli niitä tuttavii sit aika paljon.  Amitsussa alko kaikki tämä paska joka on jatkunu tähän päivään asti. Siellä tuli mun luokkaan just mun pahimmat kiusaajat ja eihen ne jättäny mun menneisyyttä rauhaa ja alko kok koulukiusaamis paska uusiksi ja samaan syssyyn tuli ero tyttöystävästä. Tilanne vaan paheni pahenemistaan,kun olin koulussa. Viiltely tuli uusiksi kuvioihin lkääkeiten väärinkäyttö tuli uusiksi ja paniikkihäiriö tuli uutena ja niin kiva keskivaikee masennuski tuli kaveriksi. Keväällä päädyttiin tekeen itsaria,mutta sekin meni mönkään ja siitä tää mun osasto kierre sitten alko.

 (kuvat on netistä ladattuja)

 Miten mä jaksoin selvitä ja pysyä henkissä ja päättä parantua. Se ei ollu helppoa ei todellakaan. Sen jälkeen ku mä oikeesti ymmärsinja tiedostin,että mitä mun pitäs tehämä oon sairas. Alko kaikista pahin aika. Elikkä  parantuminen. Syyt miks mä jatkoin/ Jaksoin yrittää jatkaa. oli mun sukulasiet ja ystävät.  Näin kuinka suuri hätä ja huoli niillä oli musta. Se ku päättää astua parantumisen tielle on askel parempaan,mutta se ei oo mitään siihen verrattuna kuinka paljon sä tuut vuodattaa tuskuu verta ja kyyneleitä. Välissä mullakin tuntu siltä,että en jaksa enään. En mä opi mitään en mä osaa olla  sellanen ihminen kun minun pitäisi. Aina tulee takapakkeja niin monta tuhatta kertaa ku mieki oon itkeny sen takia,kun petin kaikki petin mun ystävät ja osaston ja sukulaiset,kun aloin taas esim viilteleen tai sekoileen jotain muuta.Silti joku sai mut aina jatkamaan. aina uskomaan,että khyllä tästä noustaan. Mun on pakko en anna itelle muutamahollisuutta. Mut ei sillonku sitä on parantumassa seon maanpäälinen helvetti jos sanon suoraan. Ainakin siltä MUSTA tuntui. SE on ihan helvetin ison työn takana ja se kestää monia vuosia mahdollisesti. Ainakin mulla kesti. Ku vieläkin käyn samoja asioita läpi mutta eri mittakaavassa.

  Mitä saa ku alkaa huomaamaan,että täähän alkaa kääntyyn voiton puolella se tuska joka on jo vuodatettu tai paremminki ne kyyneleet se tuntuu mahtavalta. Silloinkaan ei vaan saa unohtaa sitä että takapakkeja voi tulla ja se tuska ja kaikki palautuu. Se ero siinä vaan on, että sitä pystyy ajajteleen paljon kypsemmin ja se on helpompaa sietää.  Taas voin kertoo sellasen pienen jutun tätä päivään.  Minä päätin melkeen vuosi sitten että mä lopetan viiltelyn ja kaiken ittensä satuttamisen. Nyt lähes vuosi siitä ku päätin tuntuu hirveen lyhyeltä ajalta,mutta jollain tavalla niin pitkältäkin. Nytten ku mulla taas meinaa lähtä juttu lapasista niin ei mun on paljon helpompi pitää se aisoissa. Näinä päivänä mä oon itkeny huutana raivonnu jollanin tasolla ja miettiny sata kertaa nyt mä taas alotan viiltelyn,mutta ei joku mussa estää. Se taitaa tarkottaa sitä,että mä oon edistyny ja mun elämä slksaa oleen  normaalin 20 elämää pikkuhiljaa:) Se tuska toivogttomuus kyynelett raivokohtaukset kaikki tunteen oli hirveitä. Mutta ne kannatti ne teki musta hieman vahvemman  ihmisen teki musta melkeen voittaja.  Sanon vielä tiednä mulla on vielä paljon tehtävää mun asioiten eteen,mutta nyt tiedän et se on oikeesti mahollista ja jonakin päivänä mie huomaan sen että mä selvisin kaikesta henkissä ja se tuska teki musta vieläkin vanhvemman ja Täydelisen voittajan.  Sanon tielle ja vielä itellekin. Kun päätette paraantua jostakin asiasta se onnistuu kyllä kunhan jaksatte ottaa ja pinnistellä helppoo se ei oo mutta kannattavaa.

 
 

Syntäriterveiset:)

Niin todellakin pyydän,että jos mun blogin kirjotustyyli minun jutut täällä blogissa on kerta niin kusipäisiä ja kaikkee siltä väliltä niin älkää jaksako lukea. En välitä siitä että mun haukutaan mun blogissa huoraksi ja kusipääksi ja vaikka mitä. SE vaan kertoo kuinka lapsellinen kyseinen ihminen on, kun ei uskalla omalla ni ellä kirjata tai muutenkaan tulla sanomaan päinnaamaa.  Tiedän mun äidinkieli ei olle mikään hyvä täällä mun blogissa,mutta mulla on lukihäirö ja en jaksa nyt niin alkaa miettimään mitkä on yhdyssanoja jne. Jos tää mun kirjotustyyli häirittee niin sori vaan. Mie kumminkin pääasiassa kirjotan tätä itelle terapia muodossa ja jonnekki mihin vuodattaa tunteeni. No mielyttävämpiin asioihin.

    Noni viikonloppu meni aivan liian nopeasti. Erityinen viikonloppu oli siinä,että tämä neiti täytti 20 perjantaina. Minun parhaat ystävät oli juhlimassa,minun kanssa ja muutama ulkopuolinenkin. Ehkö jollain tavalla ihanin lahja oli se,että yksi minun kavereista ei pitäny tulla,koska sen poikaystävä oli joutunu kriisi leikkaukseen. Sitten  kumminkin illalla,kun tuli äkkilähtö keminmaahan ja siellä alkoon ja kauppaan. Tinja soitti mulle kun olin kaupassa ,että joko on kovatki bileet pystyssä mä vaan että ei ku oon vielä kaupassa. Sovittiin,että soitan sitten myöhemmin ku oon hieman hiprakassa. Ei siinä mitään ku tulen ulos kaupasta ja katon pauliinaan,että lähetään, niin tinja ja sen poikaystävä oli siinä vitsi mä varmaan kiljuin ja syöksyin niiten kaulaan. Musta oli niin ihanaa ku ne tuli aloin melkeen itkemään.Äiti ei siitä niin innostunu,että ne tuli noin yhtäkkiä. Kumminkin pietin sitten illalla syntymäpäivät,minun parhaan ystävän luona. Sain tinjalta skumppapullon ja ihanat korvikset lahjaksi (kuvia mun lahjoista myöhemmin). Siis en varmaan ikinä oon saanu niin parhaita syntymäpäiviä mulle tärkeimät ihmiaset oli juhlimassa ja juotiin khyllä senki eestä. Ihme ku illalla pääsin vielä yöllä baarinki juhlistamaan. join lisää en varmaan moneen kuukauteen oo juonu niin paljon baarissa mitä nytte ja tanssin pitkästä aikaa täysillä tiara päässä. Ajattelin vaan, että kerran elämässä mä täytän 20 ja antaa mennä. Hitaatki tuli tansittua kahen tytön kaa porukassa okei mun hyvö ystäövä änki sitten vielä mukaan. Täydellinen baari reissu. Siitä ei sitten puhutakkaan missä kunnossa mä menin hakeen ruokaan ja loppujen lopuksi kotia. Onneksi mulla oli mun yks tosi hyvä ystävä mun tukena ku kävelin. : ) : D
  
Khyllä mie täällä ylitorniossakin  pietin torstaina syntärit mun yt kavereille. Keskiviikkona  laivoin meidän keittiöllä kaksi mango juustohyytelökakun. Bileet oli mahtavat, mitä ilman alkoholia saa anteeksi ja lahjoja tuli ennem'än ku laki salli.:) Sain mie pusunki poskelle yheltä pojalta jos nytten sekin mainitaan täällä;) :D Tälläset kakut niistä tulis sitten koristeluineen.

Siinä se:) Kaikki on muuten menny ihan hyvin:) Loppu viikonloppu meni toipuessa viikonlopusta ja siivvoilessa ja kaupungilla:)

ylitornio kuulumisii:)

Olen ollut koko viikonlopun täällä koulussa. Meillä oli täällä sellaset kohtaamispäivät koko viikonlopun. Tänne tuli tämän koulun entisiä opiskelijoita ja kaikkia jotkaon ollu ennenkin meijän koulun järjestämissä "leireissä". Khyllä oli outoa ollu viikonloppu täällä tuntuu että vieläkään ei ole oikein sisäistäny sitä, että huomenna on VASTA tiistai. haluun kotiin. vaikka tykkäänki ollA täällä varsinki nytten ku prhaat ystävät tuli takasin muutamaksi viikoksi ennenkun lähtevät taas työharjotteluun 2 kk miten mä kestän sen ajan?..  Siellä päivällä me leikittiin,laulettiin karaokea,tansittiin,ulkoiltiin ja askarreltiin ja kaikkea sellasta:). Mutta en khyllä mielellään osallistuis enään mihinkään leireihin kehitysvammasten kanssa. Ne leikit on just selasii mitä ite on leikkiny joskus alle kouluikäsenä maybe? tai korkeintaan ala-asteen ekoina vuosina 1-2 luokalla.  Vapaa-aika meni sitten kaupassa käyden,leffoia kattoessa, ystävien kanssa olemisella ja laulelemalla ja teitenki syömällä kaikkea hyvää :D.

Onneksi nämä pari viikkoa unohtuu ja perjantaina päästää juhlimaan kunnolla. Nimittäin tämä neiti täyttää 20 perjantaina. aapua mä oon jo vanha:o Kaveri onneksi lupas,että saan viettää sen tykönä syntärit pitää vielä vaan soitella loppu viikosta,että kaikki on varmasti ok. En tiä ihana asia oli tälle päivälle mun yks osasto kaveri ei ole enään osastolla niin tulee käymään mun sydeillä sen poikaystävän kanssa niin kokkolasta asti<3 Että mä melkeen kiljuin ku uulin että ne tulee:D oon ottanu niin kauvan,että nähtäs sen mun ystävän kanssa: ) Jipii ehkä tännekkin ilmestyy sitten kuvia minun syntäreistä:)  Torstaina aidon pitää täällä syntärit sovin jsutiinsa tänään mun köksä opettajan kanssa ja opiskelijahuolon kanssa,että leivon hyytelö kakut mun sydeille:) Teen mango-juustohyytelökakun. En tiä teenkö toisen kuningatar hyytelökakun vai sitten toisen samanlaisen sen näkee sitten.:)

On täällä khyllä sattunu niitä riitoja ja sananharkkoja khyllä aika tiiviiseen tahtiin.Yhellä mun luokklainen on mustasukkanen  toisesta kun minä vien kuulemman niin paljon aikaa hennan vapaa ajasta täällä koulussa ja henna ei sais olla kenenkään kanssa täällä muunku even. Ei siinä kaikki,muttako eve on ottanu tavaksi esittää kaikki sydänkohtaukset ja epilepsia kohtaukset ja kaikki maholliset,että se saa meidän huomion tai hennan poissa tolaltaan ja sen huomion. Ja sitten se jatkaa paskan puhumista meistä muuille ihmisille. Että mulla alkaa tuleen yli täma riitely ja paskan puhuminen ku joka IKINEN päivä on joku riita pystyssä tai joku sanoo pahasti toiselle tai jotain. Huh en jaksa ees ajatella sitä ihmistä tai näitä tilanteita mulla alkaa heti ärsyttämään. Että tämmöstä täällä aikusten koulussa evekin on yli 20 mutta kehitysvammanen,että jollain tavalla kai pitäs ymmärtääkkin..Ahistuskohtauksia viiltely halukkuutta oon vaan åystyny sivuttaan sen onneksi ja osa syy on se,että mulla on täällä ihmisii jotka auttaa mua ja turvaa mun selustan ja kuuntelee mua sillonku mulla on paha olla jahalaa :) Saihan nuo kuulemman sovittuu

No eiköhän se tästä ala selviämään pikkuhiljaa. Ja onneksi mun parhaat ystävät tuli takasin kouluuun niin voin olla niiden kanssa ku ne on ns normaaleja ihmisiä  jos näin voi sanoo.. :) ja khyllä tuo näyttää hyvää vauhtia viikonloppu tulee sieltä:)